Historia: Onnea matkaan Elämäsi jatkuu jälkeläistesi kautta, veresi virtaa heissä ja haalii muistoasi. Emme tule koskaan unohtamaan sinua. Onnea matkaan, ystävä. Olen pahoillani, etten voi tulla saattaamaan, mutta ehkä tapaamme joskus vielä. Jossain toisessa ajassa, paikassa. Muistoasi kunnioittaen: Taikku, rakkaat tammaystäväsi, varsasi ja erityisesti poikasi Havoc. Gulliver kuoli vanhuuteen omassa tarhassaan, 21.10.2008, 26-vuotiaana eläkeläisenä. Se oli edellispäivänä ollut tavallista vaisumpi, joten melkein aavistelinkin tälläistä tapahtuvan.. Sen lähtö oli rauhallinen ja kivuton, se vain ummisti silmänsä ja huokaisi viimeisen kerran. Näin kertoi Gulliver itse aikoinaan: Kannan nimeä DW's Gulliver mutta voit kutsua minua vain Gulliveriksi. Synnyin Saksassa vuosia sitten. Emääni en koskaan tuntenutkaan, hän oli liian heikko synnytyksestä enää noustakseen. Tuskin pysyin itsekään jaloillani, ihmiset juottivat minua tuttipullosta ja hoivasivat minua monta viikkoa yötä päivää, ennen kuin löysivät minulle ottoäidin. Hieman isompana pääsin kesäksi suurelle orilaitumelle. Koska olin aika kömpelö pitkine jalkoineni, kompastuin rajun leikin temmellyksessä ja mursin takajalkani. Minusta tuli täysin kolmijalkainen. Kasvattajani suunnittelivat lopettamistani, kun minusta olisi ollut heille liikaa kustannuksia. Pelkäsin kuollakseni.. Ei ollut varmaa, paranisiko jalkanikaan koskaan. Olin kuitenkin onnekas, sillä minut myytiin pilkkahinnalla Puolaan. Uusi omistajani oli nähnyt minut orilaitumella ja hän oli rakastunut minun raamikkuuteeni. Puolassa pääsin pitkälle levolle, reilun vuoden se kestikin, ja jalkani parani kokonaan. Parantumisen jälkeenkin jouduin kokonaisen vuoden keräämään voimia ja vahvistamaan surkastuneita lihaksiani, ennen kuin koulutukseni alkoi. Puolalainen omistajani oli hellä mutta määrätietoinen opettaja ja kehityin nopeasti. Olen aina ollut aika helppoluonteinen. Omistajani kisasi minulla muutaman koululuokan ja vuoden päästä voitimme ensimmäisen kisamme! Aloin nauttia esiintymisestä ja ihmisten ihailevista katseista. Iso kokoni keräsi katseita kisapaikalla ja osuutta asiaan oli ehkä myös enemmänkin mylvintää muistuttavalla hirnunnallani. Olin onnellinen. Rakastin omistajaani, hän oli koko elämäni. Olin luottaivainen ja iloluontoinen oripoika. Pian aloimme kisaamaan esteillä ja lopulta siirryimme kenttäratsastukseen. Olin vielä nuori ja vähän liiankin innokas esteillä. Hyppytyylini oli vielä mitä sattuu, mutta yritystä minulla oli sitäkin enemmän. Sitten elämä alkoi taas potkia päähän. Olimme omistajamme kanssa ensimmäisissä isoissa kisoissa ja johdimme koulukokeen jälkeen, vuorossa olivat viimeiset esteet ennen maastokokeen loppua. Eteeni kohosi valtavalta tuntuva este ja yritin kiristää tempoa. Ajattelin, että vauhdilla pääsisimme yli helpommin. Mutta omistajani oli eri mieltä ja pidätti minua rajusti. Ikinä ennen en ollut vastustanut hänen apujaan, mutta nyt kuitenkin pureuduin kuolaimeen. Olin itsevarma ja kiristin yhä tempoa. Hypystä tuli laakea. Takajalkani jäi kiinni esteeseen ja yhtäkkiä maailma kiepsahti ympäri. Menimme pahasti ympäri, omistajani ja minä. Itse selvisin naarmuilla, mutta omistajani oli jäänyt alleni pudotuksen jälkeen. Hän ei enää ikinä ratsastaisi. En aluksi ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, huusin omistajaani kaipaavasti monta viikkoa. En vain ymmärtänyt, missä hän oli ja miksei hän enää tullut katsomaan minua. Sitten ymmärsin, että hän ei enää tulisi takaisin. Elämästäni katosi pikku hiljaa kaikki ilo. Kukaan ei tullut liikuttamaan minua, seisoin päivät pitkät yksin tarhassa. Lakkasin syömästä, päätin yksinkertaisesti vain kuolla, millään ei ollut enää väliä. Sitten jouduin pitkälle matkalle.. Minut oli myyty kylmään ja tuuliseen Suomeen. Ensimmäiset viikot uudessa kodissani olin arka ja hermostunut, sairastuin jopa ähkyyn monta kertaa, kunnes aloin tottua uuteen paikkaan. Uuden omistajani nimi oli Taikku. Hän alkoi ratsastaa minulla ensin maastossa, sitten kentällä ja lopulta alkoi hypätä kanssani esteitä. Pikkuhiljaa aloin taas luottamaan itseeni ja muihin. Elämäniloni hiipi takaisin vuosien varrella. Aloin kaivata kisaamista ja viimein Taikku vei minut esteradalle. Tällä kertaa en kapinoinut kertaakaan enää ratsastajaani vastaan vaan tein kaiken juuri niin kuin käskettiin. Ja selvisimme siitä hengissä. Sain itseluottamukseni takaisin ja pian alotimmekin yhdessä ahkeran kisaamisen, Taikku ja minä. Nykyään saan toimittaa virkaa eläkeläisenä ja siitosorina, ansiokkaan kilpauran jälkeen. Jälkeläisiä minulla onkin jo aika monta, muun muassa poikani Havoc asuu naapuritarhassa. Olen periyttänyt jälkeläisilleni sekä kokoa että hyppykykyä. Taikku sanoo että olen hyvä isukki varsoilleni. Se ilahduttaa :) Kun aika minusta viimein jättää, saa jälkikasvuni vuorostaan näyttää kyntensä maailmalla ja nostaa nimeäni kuuluisuuteen. Mutta toivottavasti sen aika ei ole vielä, haluan nyt nauttia pitkistä päivistä laitumella ja rentoua rauhallisilla eläkeläismaastolenkeillä.. Luonne: Vaikka elämä onkin kohdellut Gulliveria ankarasti, se on erittäin luottavainen ja mukava hevonen. Se sulattaa kaikkien sydämet hörisemällä matalasti ja painamalla päänsä olalle. Ratsastaessa Gulliver on kuuliainen ja ahkera. Se tekee kaikki työt pienillä avuilla eikä sen mieleen edes tulisi kapinoida vastaan. Esteillä ori on varma ja tasainen hyppääjä. Vaikka sillä on iso laukka ja suuret hypyt, se pysyy silti hyvin käsissä. Kovin notkea ja ketterä herra ei ison kokonsa vuoksi ole, mutta sen hyppyvarmuus on ihan omaa luokkaansa. Gulliver on erittäin tottelevainen hevonen ja sillä voivat kaikki kokemukseen katsomatta ratsastaa. Tämä talon korkuinen herrasmiesori on kuin ajatus! Gulliverilla kisattiin kenttäratsastuksessa, sillä se meni kivan tasaisesti kaikkia lajeja, sekä koulussa että esteillä. Sen pitkä laukka kiidätti ratsastajaa maastossa eteenpäin reippaalla tempolla ja kaikennäköiset kummallisetkin esteet ylittyvät ilman turhaa häslinkiä. Gulliver luotti (ja luottaa edelleen) sokeasti ratsastajaansa, mikä on periaatteessa hyvä asia. Tämä kuitenkin jättää ratsastajan arvioitavaksi paljon. Ainakin sen, paljonko orilta voi pyytää. Ratsastajan homma on pitää pää kylmänä ja tehdä raja orin osaamiselle. Kaikkea ei voi eikä kannata pyytää. Nykyään Gulliver on jo siirtynyt jo eläkkeellä ja saa jatkaa uraansa pelkkänä siitosorina. Sukutaulu:
Emä Dustpow oli isokokoinen estehevonen joka myös kenttäratsastuksessa nuorempana kisasi. Tamma asusti usealla kisatallilla ympäri Eurooppaa ja kisasi esteluokkia. Kisaura katkesi kuitenkin nopeasti jalkavammaan. Myöhemmin tamma siirtyi siitoshevoseksi. Dustpow onnistui kuitenkin saamaan maailmaan vain yhden elävän varsan, Gulliverin. Dustpow itse menehtyi vuosia sitten varsan mukana vaikeassa synnytyksessä. Ehkä tamman tarkoitus olikin saada vain yksi jälkeläinen. Emänisä Panicpowder oli hieman harvinaisemman sukutaulun omaava ori. Se ilmestyi kuin tyhjästä kisaamaan kenttäratsastuksessa ja löi ällikällä monet kisakumppaninsa erinomaisella hyppykapasiteetillaan. Panicpowderia ei koskaan kantakirjattu tai käytetty näyttelyissä, mutta sillä on silti kunnioitettava määrä hienoja jälkeläisiä jotka ovat itse päässeet kantakirjoihin asti. Emänemä AK Beaut oli nyt jo lopettaneen siittolan perustajatamma, aikoinaan sekä koulussa että esteillä mainetta niittänyt. Omasi hienon rakenteen, josta pääteltiin, että sen sukuun on sekoittunut myös täysiveristä. Selviä asiasta ei voi enää olla, sillä Beautin sukupaperit paloivat suuren tallipalon myötä. Tuonut maailmaan lähemmäs kymmenen varsaa. Jälkeläiset:
Kisakalenteri:
Muut: 26.8.2007 YLA:n elokuun tilaisuudessa 73p. / YLA3 23.5.2008 NJ:n alaisissa näyttelyssä sija 13/15 ja JS. 23.8.2008 YLA:n elokuun tilaisuudessa 107p. / YLA3 Kuoli vanhuuteen 21.10.2008, 26-vuotiaana. |
Copyrights
Layout Taikku, kuvat Christiane Slawik, tekstit Taikku.