Ilmoitustaulu

Ilmoitustaululta löydät mm. päivitysuutiset, tietoa tulevista tapahtumista ynnä muuta tärkeää :) kannattaa aina tarkistaa välillä!

1.1.2009: Niin vain se päätös syntyi tallin lopettamisesta.. Olihan se ajatus päässä muhinut ja kypsynyt marraskuusta lähtien. Että näin tällä kertaa. Tänään lopetin haikein mielin suurimman osan tallin hevosista, ne vanhat kisakaverini, joita en raaski myydä enää eteenpäin. Ne hevoset, jotka ansaitsivat YLA-titteleitä ja tekivät hienoja varsoja.. Osan sivuista, ainakin Havocin ja Robinin, tuhosin kokonaan. Ne eivät saaneet muistosivuja, mutta ne elävät aina muistoissani. Nuoremmat pollet olen pistänyt myyntiin ja toivon, että joku pystyy niille hyvän kodin tarjoamaan. Miukku kävikin heti hakemassa kaksi nuorukaista hoiteisiinsa, kiitos hänelle! Kun ei näitä pikkuisia raaskisi lopetuttaa...

13.11.2008: En ole vähään aikaan ollut kovin näkyvillä, kun en ole järkkäillyt uusia kisoja tai valmennuksia.. Tallilla on ollut vähän hiljaiseloa. Olen kuitenkin päivitellyt ahkerasti hevosten sivuja, erityisesti kisakalentereita sekä päästänyt pari vanhusta eläkkeelle. Kävin myös vierailevana valmentajana Whitebrookissa pitämässä parit valmennukset. Uudet projektipollet ovat muuten jo päässeet kisakentille ja piakkoin olisi myös tarkoitus aloittaa kisaus nuorimmilla kasvateilla.

28.10.2008: YLA:n lokakuun tulokset tulivat! :) Orit Zel Nes Beadro Sharrah ja Gendarme's Prince of Heaven ox saivat molemmat odotetusti YLA3-tittelin ja suokkitammani Tuuliharjan Tuulentuska yllätti mahtavalla YLA2-tittelillä! Aivan mahtava juttu. :) Jokaiselta näiltäkin on ainakin yksi varsa omalla tallilla, eli tulevaisuudessa odotan vielä enemmän näiden jälkeläisiltä. :)

21.10.2008: Kun vastauksena eilisen onnelle, kohtasi tänään suuri suru tallia. Paras siitosorini ja tallin ensimmäisiin hevosiinkin lukeutuva kenttäratsuni, DW's Gulliver, uinahti tänään ikiuneen. Herra sai rauhallisen lähdön. Jäämme kaipaamaan rakasta ystäväämme ja varsojen isää.

20.10.2008: Uusin ostokseni, 2v trakehnerori Whitebrook's Maniacal muutti tallille. Kaavailen herrasta jatkajaa kouluradoille, intermediate-tasolle, kun Robin jää eläkkeelle.

14.10.2008: Fleur-tamma nukkui ikiuneen tänään.. eläinlääkäri kävi lopettamassa flunssan uuvuttaman vanhan tamman aamupäivällä. Suru oli läsnä koko päivän.

10.10.2008: Syysloma.. jee. Haaveet koko viikon ratsastelusta vähän kariutuivat.. en muuten jaksa tehdä kisatuloksia, ennen kuin tulosautomaatti-sivu toimii taas. Vie liian paljon aikaa tehdä ilman sitä.

04.10.2008: Sain kuulla eilen, että lempihevoseni on myyty.. oli aika kova isku. Olin tänään kuitenkin tunnilla samalla tallilla.. talli tuntui vähän tyhjältä.. joku toinen seisoi pojan karsinassa. Nyt en ehkä vähään aikaan jaksa piitata nettiasioista.. sori, mutta otan nyt vähän hermolomaa. Pitää vähän ajatella asioita.. :( into ratsastukseen sai vähän kolhuja..

02.10.2008: Projektihevosia tallille: puolalaisina tuonteina tulivat rp-t. Maikai, rp-r. Neon District ja wielkopolskiruuna Rambake. Tulossa vielä unkarilainen furioso-ori Oazis ja venäläinen doninhevosori Cto Igor. :) Uusia polleja siis pian talli täynnä. Tästä eteenpäin alkaa kova treenaaminen & rekisteröiminen. Osa projekteista lähtee myöhemmin myyntiin.

01.10.2008: Kehittelen hevosille uudenlaista sivu-ulkoasua, värimaailmana ruskea & hempeä roosa. Kehitin myös vähän yksityisten sivua (maksustatus-nappulat). Myös hevosten tiedot viimeinkin kunnolla päivitetty VRL:ssä (värit, säkäkorkeudet, iät yms). Carelian astutus suunnitelmissa..

27.9.2008: Kisojan osallistujia lisäilty, hevosten sivuja päivitelty.. raveihin osallistuttu. Kasvattini Hallan Marja, joka tällä hetkellä kisaa vielä raveissa, on siirtymässä ratsupuolelle. Ei ole tämä tyttö ihan ravuriksi sopiva, ei menestystä tule vaikka kaikkensa yrittää. :/ Myös Lemmenlapsi on pitämässä pientä taukoa raveista ja treenaa nyt määrittelemättömän ajan ratsupuolella, kisaa koulua. Astutusta on Carelia Hallille suunnitteilla.. kasvattajanimen rekisteröinti olisi sen varsan jälkeen mahdollinen (silloin olisi 5 kasvattia Hall-nimellä). Lokakuun yleislaatuarvosteluun ilmoitettu Bebba, Prince ja Tuula. Toivotetaan polleille onnea! :)

22.9.2008: Pikapiipahdus. Väänsin kisojen tulokset loppuun ja innostuin tekemään vielä pari uutta kutsua. :') Pari kasvattia löysi uuden mahdollisen kodin!

20.9.2008: Tein parit kisatulokset. Toissa päivänä syntyi myös uusi hannoverkasvatti, ori Monarch Hall. Juup. Eipä vissiin muuta, oon ollut vähän laiska viime aikoina päivittelemään sivuja. :)

13.9.2008: Katselin hieman VRL:n tietoja ja laskeskelin tallin hevosten rankingpisteitä. Hevosten rankingia johtaa Robin 36p ja toisena tulee Tuula 33p. Pistepörssin ainut hevonen, jolla ei ole pisteitä, on ravurineito Marja. Mutta se johtuukin juuri tuosta ravipainotteisesta urasta. Eli hyvin on kisavuosi 2008 mennyt. :) Ja menee edelleen, onhan tässä vielä 3kk aikaa kisailla!

8.9.2008: Uusia kisoja järjestetty pitkästä aikaa; valjakkoa, westerniä ja esteitä. Nuoriso (Amen, Leimu, Sipe, Cara) on päässyt jo kivasti kisatouhuihin mukaan. Myös tallin ravurit (Tella, Tytti, Marja) ovat saaneet huimasti kisakokemusta radoilta! Ja menestystäkin on tullut. :) Suunnitelmissa on lisää kisoja. Kunhan saan myytyä "turhia" hevosia pois, teetän vielä suokkivarsan ja hannoverilaisen.

7.9.2008: Elokuun 2008 Yleislaatuarvostelun tulos oli seuraava: DW's Gulliver 107p./YLA3, Lemminkäinen 89p./YLA3 ja My Siberia 77p./YLA3. Lenille ja Siberialle tulos oli ensimmäinen, Gulliverilta löytyi valmiiksi jo yksi YLA3. :) Hienosti meni!

3.9.2008: Tallille on syntynyt taas kaksi varsaa: Fleurille nätti risteystamma Darina (rekisteröity trakehneriksi) ja Katalle suokkiori Lemmentuska. Suokki lähti heti myyntiin, mutta Darinan aion pitää itselläni. Kuun puolessa välissä syntyy vielä yksi varsa, suokki(tamma) Tuulalle. Odotan siitä samanlaista menestystä kuin edellisestä varsasta, eli ravuria yritän tästäkin varsasta. Hevosia on ollut nyt myynnissä iso satsi ja muutama onkin saanut jo uuden lupaavan kodin. Kokonaisuudessaan sivut ovat saaneet paljon yleispäivitystä ja yksityistoiminta on taas pyörähtänyt käyntiin, eli hakemuksia saa lähetellä.

24.8.2008: Kisakalentereita päivitelty, tallin sivuja päivitelty.. muutama hevonen pantiin hevoset.comissa myyntiin. Valmennuksien kommentit (kuukauden myöhässä, hupsis) saatiin viimein valmiiksi. Mietitään tallin pistämistä VRL:n arvosteluun. Suunnitellaan myös NJ:n alaisten näyttelyiden pitämistä.

13.8.2008: Tallilla on taas meno pyörähtänyt käyntiin; kisoissa on käyty sekä uusien että vanhojen heppojen kanssa. Gulliver ja Bebba siirtyivät eläkkeelle. Sivuja on päivitelty ja astutuksia suunniteltu. Hevosia on menossa myyntiin pian. Se yksi valmennus vielä on vähän kesken.. sitä yritän hoitaa pian pois alta.. se on jo kuukauden myöhässä.. apua.

30.6.2008: Moro pitkästä aikaa! Olen ollut nyt kolme vkoa töissä ja nyt alkoi loma ennen seuraavaa työrupeamaa. :) Tosin maalaushommiahan täällä kotona piisaa, eli se siitä lomasta.. Työviikot menivät erittäin hyvin. Olin ensin isosena rats.riparilla ja sitten kaksi viikkoa leiriavustajana hevosleireillä. Sain ratsastaa riparilla joka pvä yhden tunnin ja leireillä sain ratsastaa joka päivä "remonttihevosia", eli erästä suokki ex-ravuritammaa ja yhtä erittäin kuumaa puoliveriruunaa. Ja olin tietty maastoissa aina perähevosella mukana, esitin yhden hevosen ostotarkastuksessa ja pidin poneille kurinpalautusta, jos ne olivat tuittuilleet ratsastajilleen. ;) Eli kivaa oli! Sain palkan sijaan paljon hyvää kokemusta ja työtodistuksen. Netissä tulin tänään nyt vähän piipahtamaan, mutta päivittelemään en ala ennen kesän loppua. Kesällä ei saisi homehtua netissä! Pitäkää tekin hauska loma! Nyt lähden nauttimaan tästä lyhyestä lomastani, ennen kuin lähden taas leireille ja toiselle rats.riparille töihin. :)

1.6.2008: Aah... nyt on koeviikko ja ylioppilasjuhlat eletty ja koettu. Huh huh. Aloitin tänään kirjoittamaan valmennuksia, kun vapaata on tässä nyt pari päivää, ennen kuin menen töihin. Toinen valmennus jäi vielä puoliksi tekemättä, mutta lupaan tehdä sen pian. Tässä elellään nyt sitten viimeisiä päiviä ennen tallin kesälomaa.

25.5.2008: Arabitamma KS's Miss Winterway ostettu MT Summertimestä. Neidon isä on tämän tallin orii Prince. :) Katsotaan nyt, mitä neidistä tulee.

21.5.2008: Vanha rakas Fleur-tamma muutti takaisin Mtt Poulichelta! Oltuaan melkein puoli vuotta Poulichessa, sai tamma tulla nuoruuskotiinsa viettämään elämänsä viimeiset vuodet. :) Tervetuloa eläkeläinen. Toivottavasti Fleur elää vielä monta vuotta, mutta kun aika jättää, se saa täältä viimeisen kotinsa.

20.5.2008: Tosi isoa taukoilua nettailusta. Kisatulokset väsäilin tänään loppuun. Pikku hiljaa ovat myös valmennuksten kommentit tulossa.. kärsivällisyyttä! Kesäloma ja kesätauko tallille häämöttävät jo. :)

14.5.2008: Pahoittelen, parina viime päivänä en ole jaksanut olla kovinkaan ahkera nettailija. Tänään tein kolmien kisojen rästiin jääneet tulokset. Jäljellä vielä 2 kisaa, 2 valmennusta ja 1 uittoretki. Sen jälkeen ajattelin siirtää itseni (sekä tallin) kesälomille. :) En sitä paitsi muutenkaan kerkeäisi netissä paljoa roikkumaan, sillä olen kesätöissä parilla tallilla mm. isosena ja leiriavustajana, eli minua ei kotona paljon näykään. ;) Hevosia vaan rapsuttelen ja nautin auringosta.. mutta yritän nyt kuitenkin jaksaa nämä viimeiset viikot ennen lomaa.

5.5.2008: Hallan Komia aloittanut kisauransa! Lemmenlapsi starttaa koelähdössä 15.5! Kisatuloksia pakerreltu, pari uutta kisaa tehty.. sekä VMR:n jäsenille oma yhteinen uittoretki. :) Toivon sinne paljon osallistujia!

27.4.2008: Lisää kisoja ja valmennuksia tehty, varsoille kehitelty luonteita. Rekisteriin eivät vieläkään ole päässeet, vaikka jo kuukauden ovat olleet tunnukset haussa. VRL:ssä taas jotain päivitysongelmia. Doping Star -projektitammani ei päässyt läpi koelähdöstä, liian hidas aika. Uuteen lähtöön nyt ilmottauduttu. Hallan Komia täyttää pian 3v ja sitten alkaakin kisaaminen. :)

20.4.2008: Tiedän, tiedän, että sanoja ei saa koskaan syödä, mutta ajattelin nyt olla tuhma ja tehdä näin. Mörökölli minut nyt periköön. Pistin nimittäin ison satsin kisakutsuja VRL:n hyväksyttäväksi, vaikka ihan vähän aika sitten manasin, että en enää kisoja järjestä. :) Hupsis. Eli nyt on hakusessa KERJ:n, VVJ:n ja VMJ:n alaiset kisat! Tervetuloa osallistumaan, kun kutsut on hyväksytty!

18.4.2008: Tein uuden hienon sivun, kun oikein innostuin. Jaottelin hevoset nimittäin kisatiimeihin painotuksen perusteella ja tein jokaisella tiimille treeniohjelmaa. ;) Linkki tälle sivulle löytyy "Asukkaat" -linkistä.

9.4.2008: Tuula on taas kantavana, samoin Siberia ja Halle. Katalle suunnitellaan myös uutta astutusta. Koska tallin karsinakapasiteetti hevosmäärään nähden on jo ylittynyt, pistin ison kasan hevosia myyntiin. Haikeudella myös osan rakkaimmista hevosistani, kuten ruuna Havocin. :( Mutta nyt on ehkä sen aika jo lähteä maailmalle.. Valmennuksia tuli kolme kappaletta, osa myös maksullisia, sillä olen avannut Welho-tilin.

3.4.2008: Kauan odotetut varsat syntyneet: sh-tamma Lemmenliekki ja hann-tamma Carelia Hall putkahtivat maailmaan samana päivänä, toinen aamulla tarhaan ja toinen yöllä karsinaan. Tervetuloa maailmaan tytöt! :) Molempien emät menossa uudelleen astutettaviksi, kunhan uudet sulhasehdokkaat löytyy.

1.4.2008: Hevosten sivumuutos ja kisakalenterien päivitys edistyy ihan kivasti, pari pollea päivässä. Kisoja en ole jaksanut järkätä, valmennuksiakaan ei vielä.. niitä tosin olen luvannut pitää vielä, eli niitä on kyllä tulossa.. joskus.. ;)

21.3.2008: Tauko on nyt ohi, Krakovan matka meni hyvin, kiitos kysymästä. ;) Päätin siirtää hevoset erillisestä kisakalenterista sivun yhteydessä olevaan lyhyeen sijoituskalenteriin. Myös hevosten ulkoasun päätin viimein lopullisesti. Muutoksia on luvassa muissakin suhteissa, supistan ainakin tallin toimintaa kisojen ja kasvatuksen osalta.

3.3.2008: TAUKO. Kiinnostus vähän lopahtanut, en ole jaksanut pitkään aikaan päivittää hevosten sivuja tai kisatietoja.. Lähden myös viikoksi Krakovaan, että en pystyisikään päivittämään vähään aikaan. Nähdään taas pian, kunhan lopetan lomailuni! :)

29.2.2008: Meinasin viikko sitten turhauduttuani vaihtaa tallin koti.terrieriin, mutta lopulta tajusin vaihdon turhaksi. Järjestin maastoretken VMR:n jäsenille, olen toiveikas, toivon paljon osallistujia. Pari hevosta on vielä sivumuutoksen alla. Valmennuksien kommentteja on tullut.. pari on vielä tekeillä.

6.2.2008: Turhanpäiväistä selailua.. Kirjoittelin jo muutamaa valmennuskommenttia valmiiksi.. Koeviikko tulossa.. On mälsää kun VRL:n sivut ei toimi.. Onneksi huomenna pääsee ratsastamaan.. :)

3.2.2008: Ensimmäinen suokkikasvatti syntyi tänään, nimettiin Hallan Komiaksi. :)Tallille on ehkä tulossa uusia hevosia, katsastan juuri sekarotuista ratsuponia ja kipakkaa lämppäriruunaa (projektihevosia). Tein myös kovan päätöksen, että osa oreista Havoc ja Robin ovat menossa ruunaukseen. Se helpottaa niiden kanssa kisaamista.

24.1.2008: Tallille saapui uusi suomalainen, tamma Katapultti. Polle meni heti tulonsa jälkeen astutukseen, samoin Tuula. Nyt sitten odotellaan ekoja sh-kasvatteja. Hevoskantaan on luvassa muitakin muutoksia.

20.1.2008: Tallilla riehui rankka influenssaepidemia, joka koitui kahden hevosen kohtaloksi. Heittäkäämme hyvästit tallin connemararuunalle, estekonkari Gasparille ja monipuoliselle quarterruuna Forlorn Mannersille, tutummin Makelle. Levätkää rauhassa pojat.. :(

10.1.2008: Nettiyhteys meni päreiksi vuoden alusta, joten en päässyt pariin viikkoon nettiin. Harmitti tietysti valmennettavien puolesta, kun kommentit myöhästyivät pahasti. :( Mutta toisaalta oli kieltämättä mukavaa, kun ei voinut käydä netissä. Sai tehdä kaikkea muuta kivaa. :) Mutta uusi vuosi ja uudet kujeet, kisaamaan alan heti kun valmennukset hoidan kunnialla loppuun! Pääsevät pollet lopultakin veryttelemään koipiaan kunnolla. Ja ainiin, ILOISTA UUTTAVUOTTA 2008! :)

29.12.2007: Havoc oli voittanut VMR:n estekarsintaluokkansa ja tullut toiseksi koko seuran estemestaruuskehässä! Katsastin myös hevosten rankingpisteet, tällä hetkellä kärjessä ovat Lemminkäinen, DW's Gulliver ja Lovely Pihanga. Molemmilla oripojilla on reilu 50 pistettä! Jes, nyt on kiva mieli alkaa taas kisailemaan ensi vuonna. :)

24.12.2007: Hyvää ja rauhallista (muttei sentään liian rauhallista) joulunaikaa. :) Muistattehan käydä paljon pihalla, tallilla polleja rapsuttelemassa, iltaisin saunassa ja avannossa, kaveria kiusaamassa ja järvenjäällä luistelemassa, mikäli siihen on mahdollisuus! :) Nyt saa nauttia! Vielä on monta päivää ennen kuin se koulu taas painaa päälle. Nyt nollataan aivot kunnolla.

14.12.2007: Koeviikko alkoi, nyt tulee hieman taukoa nettailuun. Wish me a good luck! Ensimmäisenä heti se saamarin matikka.. (jälkihuomautus: jes, läpi meni!)

26.11.2007: Omien kiireitteni takia jätän kisojen järjestämisen nyt muille ja alan pitää joululomaa.. :) Vien toki valmennukset kunnialla loppuun asti ja kisailen omilla hevosillani ainakin VMR:n kisoissa. Sivut pannaan nyt kuitenkin raa'an päivityksen alle.

12.11.2007: ISO LEISKANMUUTOS! Hevosten sivujen muutosta odotellaan, on kova homma joten tämä tapahtuu pikku hiljaa. Pari hevosta viikossa, jos sitäkään. :) Leiska on omaa käsialaani, vaikka koodaukseen on haettu apua Mayangelista löytyneestä valmisleiskasta. Sävymaailma on ruskea ja leiskakuvassa komeilee upea hannoverori.

8.9.2007: Uusi orikomistus! Arabiori Prince of Heaven ox on tänään ostettu Vaaleasta Kuiskauksesta. Kisaura urkenee ehkä esteillä tai sitten kenttäkisoissa. Prince on myös mahdollinen sulhanen tammalleni Pihangalle.. :)

29.8.2007: Päivittelin viimein kisakalenterit. Orini Lemminkäinen ja Rehnbacke Robin saivat molemmat NJ:n alaisissa näyttelyissä JS-maininnat ja Robin sai vielä KUMA:n. Ihanaa kun omat pojat menestyy. :)

18.6.2007: Talli perustettiin hetken mielijohteesta, tallin ensimmäiset hevoset ovat My Magenta, DW's Gulliver, Lacostarica van Hessen, Tjusti van Doephin, Classiko, Rehnbacke Robin, Havoc, WN's Tonya, Fleur..