Hallanvaaran tila
Kouluvalmennus 23.3 2008

Huh huh, miten paljon porukkaa, ihanaa! :D Valmentaja kiittää ja kumartaa kaikille osanottajille. Luulin hetken jo myöhästyväni kommenttien kanssa, mutta hurjan loppurutistuksen (ja pääsiäisloman) asiosta kommentit valmistuivat kuin valmistuivatkin ajoissa. Hahaa! :) Ryhmät olivat tasokkaita, hevosten koulutustaso oli korkealla. Kokeilimme kokeneimpien kanssa myös vähän vaativampia liikkeitä, piaffia ja passagea. Myös kokemattomienkin kanssa testailimme erilaisia käännöksiä ja väistöjä. Hyvin tuntuivat kaikki selviytyvän tehtävistä, vaikka aluksi niitä vähän kauhisteltiinkin. Hyvinhän te osasitte!


RYHMÄ 1.
(Taso Helppo B, harjoituksina siirtymiset, etuosakäännös ja vastaväistö.)

Laura R. - Cranberry Cordial
- Reippaan näköistä menoa heti alkuverkasta lähtien. Siirtymiset ravista käyntiin olivat mukavan aktiivisia, kiinnitit huomiota suoruuteen ja käytit istuntaasi hyvin jarruttamiseen. Cora pehmeni joka siirtymisestä ja loppua kohden se jo tukeutui pehmeästi ohjalle. Vastaväistö oli Coralle helppoa ja se taipui hyvin väistön suuntaan. Muista kuitenkin käyttää myös istuntaasi eteenajavasti, ettei väistö suuntautuisi vain sivulle, vaan myös eteen. Ristiaskeleet olivat pitkiä ja energisiä, mutta eivät yhtään hätäisiä. Hyviä väistöpätkiä tuli paljon! Etuosakäännöksessä Cora taas hieman yritti yliasettua, jolloin sen takaosa jäi jälkeen ja käännökestä ei tullut symmetrinen. Pidä vahvempi tuki sisäpohkella ja pidä Cora mahdollisimman suorana. Pidä myös ohjista tasaisesti kiinni, äläkä anna sisäohjan roikkua. Cora polki kuitenkin aktiivisena ja säilytti muotonsa, siinä ei ollut mitään ongelmia. :) Paransitte loppua kohden. Ravista laukkaan siirtymiset sujuivat, Cora pyöristyi ja laukkasi tasaisesti. Takaisin raviin siirtyessä Cora kuitenkin jäi hetkeksi hieman juoksemaan ja takaosan ponnistus jäi vajaaksi. Kokoa laukkaa ennen siirtymistä, että paino siirtyy hyvin takaosalle, kun siirryt laukasta raviin, jolloin Coran on helpompi tehdä pehmeä siirtyminen. Laukannostot käynnistä sujuivat myös, teit hyvät puolipidätteet ja säilytit laukan tahdin. Käyntiin siirtymiset olivat parempia ja paranivat koko ajan, nyt teit hyvät kokoamiset. Viimeiset siirtymiset olivat kellontarkkoja ja erittäin huolellisia, hienosti hoidettu. :) Olette selvästi treenailleet sitä suoristamista ja se näkyy jo.

Hrimnir - Thyra
- Thyra hieman protestoi alkuverkassa, ei tainnut olla taman paras päivä, mutta ratsastit hellästi ja se sai tamman kuohuvan mielen taas laantumaan. Siirtymiset käynnistä raviin olivat hyviä, mutta takaosan ponnistus jäi mielestäni hieman vajaaksi. Älä päästä käyntiä liian pitkäksi tai ponnettomaksi, säilytä tahti ja energinen poljenta, jolloin Thyran on helpompi siirtymisessä ponnistaa takaosallaan vauhtiin. Takaisin käyntiin siirtymiset olivat parempia, käytit hyvin helliä apuja ja Thyra siirtyi pehmeästi ja hakeutui jo pehmeälle tuntumalle. Vastaväistöissä Thyra kuitenkin protestoi taas, heitteli päätään ja puri kuolaimeen. Tee paremmat valmistelut ennen väistöä ja jos tamma on noin herkkänä, pidä kädet hellinä ja tee pidätteet pääosin istunnalla. Lopulta Thyrakin rentoutui ja väisti aika kivasti, tahdikkuus säilyi loppuun asti. Vielä toivoisin selkeämpää asetusta, kutittele paljon väistön puoleisella ohjalla ja katso menosuuntaan. Etuosakäännös meni paremmin, sinun tarvitsi tuskin ohjiin koskeakaan. Sait melkein ajaa tammaa eteen, ettei se olisi ruvennut peruuttamaan kesken käännöksen. Thyra asteli kuitenkin ihan kivasti ristiin ja rytmi säilyi, kun muistit käyttää vuoropohkeita. Paransitte koko ajan. :) Siirtymiset ravista laukkaan olivat pehmeitä ja hyvin valmisteltuja ja vaikka Thyra tuntuikin hieman kuumenevan laukkailusta, sait sen hyvin koottua ennen raviin siirtymistä ja siirtymisestä tuli tasapainoinen. Nyt rupesi Thyrakin heräämään, se alkoi pureksia kuolainta, astella ponnekkaasti ja liikkeisiin tuli sitä kaivattua elastisuutta. Siirtymiset käynnistä laukkaan olivat myös hyviä, ehkä vähän liiankin sähäköitä. Tee huolellisempi valmistelu, ettei tarvitse kuin siirtää painoaan, niin tamma nostaa. Tällöin ei tule sitä räjähtävää reaktiota, kuin jos napauttaisi vain pohkeilla. Laukasta käyntiin siirtymiset olivat aluksi ongelmallisia, Thyra kun ei olisi millään halunnut lopettaa laukkaa. Olit kuitenkin päättäväinen ja hellä, muistit kehua aina hyvän siirtymisen jälkeen ja lopussa Thyra oli jo ihan erinäköinen. Se laukkasi pehmeästi, kokosi itsensä ja otti käyntiin pehmänä ja paino takaosalla. Hienosti ratsastettu, vaikka tammalla ei paras päivä ollutkaan. :) Pysyit hyvin hellänä ja kuulostelit tamman mielialaa koko tunnin. Thyrakin pehmeni ja rentoutui lopputuntia kohden ja tuittuilut jäivät vähemmälle. Hyvää yhteistyötä!


RYHMÄ 2.
(Taso Vaativa B, harjoituksina lisääminen, laukanvaihto askeleessa ja takaosakäännös. Lopuksi kokeiltiin passagea.)

Jenn. - Vanessa
- Nessa tuli pehmeään muotoon heti alkuverkan jälkeen, sait ratsastettua sen hyvin alas ja eteen. Takaosakäännökset sujuivat, käännyit hyvin itse ja Nessa asteli rauhallisesti. Muista pitää vuoropohkeilla askeleen aktiivisuutta yllä! Kokeilimme teidän kanssanne myös käännöstä ravissa, jolloin Nessa otti selvästi paremmin takajalat mukaan käännökseen, myöhemmin myös käyntikäännökset menivät paljon paremmin :) Lisääminen ravissa ei tuottanut ongelmia, Nessa venytti askeltaan ja nyt oli takaosa hyvin aktiivisena, eli liike kohdistui oikein. Varo kuitenkin, ettet "tarjoile" ohjaa pois, vaan kanna kädet, ettei Nessa ala valua päällään liian pitkään ja matalaan muotoon. Silloin lisäyksestä tulee etupainoista ja takaosan työntö hiipuu. Laukkalisäykset olivat parempia, nyt kannoit kädet ja Nessa tulikin oikein ryhdikkääksi edestä. Upeita lisäyksiä! Laukanvaihdot sujuivat ongelmitta, sinun tarvitsi vain painoasi siirtää, kun tamma jo vaihtoi. Pehmeitä ja tahdikkaita vaihtoja, ei moitteen sijaa! Kun Nessakin oli jo tullut hyxin ryhdikkääksi, takaosa oli herännyt ja lihakset lämmenneete, kokeilimme passagea. Hieman meinasi vauhti hiipua, mutta pian sait ravin säilymään ja Nessakin alkoi saada juonen päästä kiinni. Vielä on varaa saada askeleeseen räjähtävää voimaa ja ylöspäin suuntautumista, mutta tämä oli tosi hyvä kokeiluksi. :) Kokonaisuudessaan hyvin ratsastettu, korjasit hyvin virheitäsi ja tsemppasitte molemmat loppua kohden!

Ellu.k - Rolling Thunder
- Alkuverkassa hieman vaisu, mutta herättelit aktiivisesti. Takosakäännöksissä poljenta oli kuitenkin hyvä takaosalla ja herra alkoikin tukeutua kuolaimeen ja liike energisoitua. Hyviä käännöksiä kaikki. Lisäykset ravissa sujuivat hyvin, vaikka pari ensimmäistä vaisuja olivatkin. Loppua kohden paino siirtyi enemmän ja enemmän takaosalle, josta sait herättelemällä pian erinomaisia lisäyksiä irti. Laukkalisäykset ja laukanvaihdot sujuivat paremmin, King pysyi ryhdikkäänä ja laukka oli laadukasta. Rytmitit hyvin loppuun asti ja istuit rauhassa, et säikytellyt Kingiä ylimääräisillä heilunnoilla. Kun lihakset olivat lämmenneet ja takaosa herännyt, kokeiltiin hieman passegea. Aluksi King otti usein käyntiin, mutta kun teit terävemmin pohjetyön ja istutit lantiollasi tahtia, alkoi herra ymmärtää mistä oli kyse. Loppua kohden passage parani askel askeleelta, ori tuli ryhdikkääseen muotoon ja askeleesta tuli voimaa uhkuvia, liike myös kohdistui oikein eli ylös. Olisin toivonut vielä vähän tahdikkaampaa askellusta ja rauhallisempaa menoa, mutta tämä oli erinomainen suoritus kokeiluksi. :) Hyvän näköistä yhteistyötä! Nätti herra, hieno poljenta takajaloista, kunhan saadaan ensin vähän heräteltyä. Lisää poweria vaan menoon, niin uskon Kingin yltävän vielä piaffiinkin asti :)

luppis - Je'Rod Morrison MHW
- Sähäkkää menao alkuverkassa, uudet asiat kummastuttivat, mutta sait pidäteltyä hyvin. Takaosakäännökset olivat hieman hätäisiä, mutta kun muistit käyttää rauhoittavaa istuntaa ja pohjetukea, alkoi Mortista irrota melkoisia käänöksiä! Erinomainen poljenta takaosalla, toden totta :) Ravilisäykset olivat hyvin energisiä ja kylläpä sitä liikettä irtosikin! Erittäin elastisia ja tahdikkaita lisäyksiä, tosi hyvin ratsastettu! Laukkalisäyksissä Mortti hieman innostui lähtemään, mutta hampaiden kiristelyn ja parin täsmävoltin jälkeen alkoivat nekin sujua. Muista kantaa kädet paremmin, että etuosan ryhti säilyy ja tuntuma suuhun pysyy. Mortti rupesi vähän "valumaan" päällään eteen ja alas, jolloin pidätteetkin menivät huonommin läpi. Laukanvaihdot olivat istuntasi ansiosta hyvin tahdikkaita ja Mortin energisyyden ansiosta ilmavia. Lisää kuitenkin tarkkuutta ja kokoamista, välillä vauhtia oli liikaa ja jalat meinasivat mennä solmuun, kun ajatus ei kulkenut vaihtojen mukana tarpeeksi nopeasti. Lopussa kokeiltiin vielä passagea. Mortin askelluksessa ei ollut moitetta, paino oli takaosalla ja poljenta kympin arvoista, mutta pidätteet menivät vähän huonosti läpi. Tästä johtuen liike suuntautui enemmän eteen kuin ylös ja Mortti vielä vähän kapinoi ohjaa vastaan. Hyvä yritys silti kokeilumielessä, tästä on hyvä jatkaa. :)

Mei Shiratori - Raadelman Rafaello
- Energistä ja sähäkkää, kuitenkin rentoa ja tasaista menoa alkuverkasta lähtien. Takaosakäännökset sujuivat hienosti, käännyit itse hyvin ja otit Rafaellon mukaasi. Takaosa pysyi aktiivisena ja asetus oli oikein. Ravi- ja laukkalisäykset olivat energisiä ja oikein tunsin, kuinka Rafaello uhkui voimaa. Hieman saisit kuitenkin varoa, ettei Rafaello notkista selkäänsä lisätessään. Tätä estät antamalla vähän enemmän tilaa eteen, ettei Rafaellon tarvitse kantaa kaulaansa liian paketissa, mikä estää myös liikettä. Lopussa muutama erinomainen, täyden kympin suoritus :) Laukanvaihdot olivat tahdikkaita ja Rafaello kuunteli kuuliaisena, odotti ja tukeutui kuolaimelle. Pidätteet menivät hyvin läpi ja vaihdot tulivat kokenein ottein. Lopussa kokeilimme hieman passagea. Koska olitte ainut suomenhevosratsukko, annoimme vähän helpotusta ja emme yrittäneetkään vaatia liikaa. Teit kuitenkin hyvät valmistelut, säilytit poljennan vuoropohkeilla, istuit ryhdikkäänä ja teit hyvät pidätteet. Rafaello alkoikin polkea ihan kivasti ylös. Mutta johonkin se suomenhevosenkin kapasiteetti loppui, eli liian hitaaksi ja kootuksi ei Rafaelloakaan saanut.. Mutta superhyviä passegekokeiluja suomenhevoseksi, tosi hyvä!! :) Rafaello oli erinomainen, tosi kuuliainen ja vastaanottavainen, eikä sinunkaan ratsastuksessasi ollut moitteen sijaa.


RYHMÄ 3.
(Taso Intermediate I, harjoituksina passage, piaff, laukanvaihto askeleessa ja vastalaukka.)

Meloy - Gabriel v. Rouce
- Teitte hyvin rauhalliset alkuverkat, Gabriel venytti selkäänsä ja asteli rennosti. Passage sujui, poljenta oli vahvaa ja liike kohdistui oikein, eli ylöspäin. Hieman ori kuitenkin jännittyi ylälinjastaan ja puri kiinni kuolaimeen. Älä itse jännitä käsillä tai jää vetämään, tee paljon pidätteitä ja kun ori on takajaloillaan, anna ohjaa. Loppua kohden siirtyminen pehmeni ja Gabriel rentoutui paremmin, tuli jopa nojaamaan tuelle. Vastalaukka sujui, nostot olivat pehmeitä ja ratsastit itse hyvin kulmissa, tasapainotit istunnallasi. Gabrielilla ei ollut mitään ongelmia. Laukanvaihdot sujuivat heti paremmin, kun uskalsit antaa ohjaa ja vapautta eteen. Jos teet tarpeeksi perusteelliset pidätteet ennen vaihtoja, ei sinun tarvitse enää kuin istua ja myödätä loppua kohden. Gabriel teki vaihdot ilmavasti ja energisesti, kuitenkin selkä pyöreänä ja pehmeällä kuolaintuella. Lopun piaffet olivat erinomaisia, nyt ori sai täsmälliset avut ja paljon vapautta, se oikein ryhdistyi silmissä ja istahti kintereilleen. Erinomaista, sait koko tunnin ajan parannettua menoa hienosti. :) Korjasit virheet hyvin ja jaksoit tehdä perusteellisesti hommat loppuun asti. Gabriel oli erittäin kuuliainen.

Dear-head - CQ Angels Fall First
- Sait hieman herätellä Annaa alkuverkassa ja alkoihan sitä liikettäkin pian löytyä, selkä pyöristyi ja lihakset venyivät. Passage tuotti aluksi hieman ongelmia, Anna jäi etupainoiseksi ja painui kuolaimeen kiinni. Tee terävemmät puolipidätteet jo ennen liikettä, sitten anna ohjaa ja ylläpidä poljentaa vuoropohkeilla. Pian Annakin kokosi itsensä, paino siirtyi takaosalle ja etulinja ryhdistyi, enää ei tamma tarvinnut kuin kevyen kuolaintuen. Hyvät passaget! Vastalaukka ei tuottanut ongelmia, kunhan tamma vähän pehmeni ja rentoutui. Pidä hyvä tuki ulko-ohjalla, että tamma tuntee olonsa tuetuksi ja turvalliseksi, ettei se ala jäykistämään selkäänsä ja pelkää kompastuvansa. Tasapaino parani harjoituksen myötä, lopussa oli erinomaisia pätkiä. Laukanvaihdot sujuivat myös hienosti, Anna polki voimaakkaasti takaosallaan ja sinun tarvitsi vain vaihtaa painoa lonkalta toiselle. Vauhti pysyi tasaisena, samoin rytmi. Tasapainoista menoa. Lopun piaffet sujuivat nyt passagea paremmin, muistit tehdä kunnon pidätteet ja antaa sitten ohjaa. Anna pysyi rentona ja hyvässä muodossa. Hieman jo väsymystä oli nähtävillä, Annan poljenta ei ollut sitä laadukkainta, mutta hyvin pidit liikettä yllä ja tahtirikkoja ei tullut. Kaikenkaikkiaan ihan kivannäköistä menoa. :) Hyvin ratsastettu! Korjasit virheesi oikein hyvin ja Annakin oli vastaanottavainen.

Chu - Whitebrook's Total Eclipse
- Eppu hieman riehui alkuverkassa, mutta pidit pääsi kylmänä ja olit itse rauhallinen, joten ori tasoittui pian ja alkoi ravata pitkin, rennoin askelein. Passage hieman takkuili, Eppu ei ottanut pidätteitä aluksi kuuleviin korviinsa ja puri kuolaimeen, mutta kun pidit hyvät raamit orin ympärillä käyttämällä myös pohjetta, alkoi ori pehmetä. Poljenta oli erinomaista, se säilyi tahdikkaana ja pontevana. Hieman kaula jäykistyi pidätteistä, mutta kun muistit myödätä, ori pehmeni kuolaintuelle. Nättiä menoa. Vastalaukka ei tuottanut ongelmia, laukka nousi ponnekkaasti. Hieman vain saat varoa, ettei Eppu vaihda itsekseen laukkaa. Istu oikein vahvasti ulko-lonkalla ja pidä ulko-ohjan tuki, kutittele ulko-ohjalla. Muista kuitenkin katsoa reittiä! Laukanvaihdot olivat parempia, ilmavia ja rytmikkäitä. Istuit itse hyvin rauhallisena ja sait orin ehkä vähän liiankin korkeat ja energiset vaihdot tasaisemmiksi. Loppua kohden Eppu alkoi rauhoittua pehmeälle tuntumalle ja selkä pyöristyi kauniisti. Lopun piaffeissa Eppu oli huomattavasti rennompi ja vastaanottavaisempi kuin passagessa, nyt alkoivat jarrut löytyä. Eppu polki taas erinomaisesti ja tahditit liikettä hyvin. Pehmeää, elastista ja vaivattoman näköistä! Erinomainen lopetus tunnille, hyvin ratsastettu. :) Tältä orilta kyllä liikettä ja poljentaa löytyy!

Anyki - Calden
- Kalle oli alkuverkassa aika sähäkkänä, sait tehdä paljon hommia että ori rauhottui. Passaget sujuivat, hieman teit ehkä liiankin terävät pidätteet. Keskity enemmän siirtymisen pehmeyteen, jos teet liian nopean siirtymän, Kallen selkä painuu notkolle ja liikkeestä tulee jäykkää. Kun annat vähän enemmän tilaa ja aikaa siirtymiselle, Kalle säilyttää hyvin pyöreän muotonsa ja liike kohdistuu oikein, eli ylös ja ei jää nykiväksi. Vastalaukka oli tasapainoista ja tahti säilyi, muotoakin löytyi. Istuit hyvin ulkolonkallasi. Laukanvaihdot olivat teräviä ja ehkä vähän liiankin sähäköitä. Rauhoita vähän tahtia, ettei vaihdoista tule liian hätäisiä. Kalle säilytti kuitenkin hyvän poljennan takaosaltaan ja pysyi kuolaimella. Lopun piaffessa Kalle hieman taas jäykisti selkäänsä, mutta kun muistit myödätä, alkoi piaffe luistaa. Kallen tahti oli kuitenkin aluksi vähän mitä sattuu ja jalat vispasivat joka ilmansuuntaan. Kun istuit itse suorempana, tahditit vuoropohkeilla ja käytit istuntaasi, piaffe oli heti paljon laadukkaampaa. Suora linja pysyi paremmin ja liike kohdistui samaan suuntaan. Hyvännäköistä menoa kokonaisuudessaan, sait kuuman orin pysymään kivan rauhallisena koko tunnin. :)